No niin, juuri kun ehdin iloita kevään alkamisesta, tulikin ihan kunnon takatalvi. Alun perin tarkoitus oli käyttää huhtikuu puutarhatöihin ennen toukokuista töihin paluuta, mutta olen lähinnä odotellut lumen sulamista, maan kuivumista ja nyt taas lumen sulamista. Ehdin aloittaa vesiaiheen kuopan kaivamisen, mutta nyt sekin odottelee pressun alla lämpimämpiä kelejä. Onneksi vappua kohti luvataan taas enemmän kevättä ja vähemmän talvea.
Sisätiloissa taimet ovat kasvaneet todella hyvin ja kaikille ylimääräisille on löydetty uusi koti. Kasvun takia tila alkaa loppua, mutta yhä olisi tiedossa esikasvatettavaa. Huhtikuun 14. päivä multaan pääsi sokerimaissi 'Golden Bamtam', kosmoskukka 'Candy Stripe' ja 'Picotec', anis ja ryhmäsamettikukka "Bonita". Maissista en odota mitään satoa, mutta olisi hauska, jossa se kasvaisi edes koristekasvina. Viime vuonna etanat ja kylmyys verottivat kasvua ja maissi pääsi kunnolla vauhtiin vasta, kun edessä olikin jo alkusyksy. Anista olen yrittänyt paketin ohjeen mukaisesti suorakylvää parina kesänä, mutta joko siemenet eivät ole itäneet tai kasvu on ollut huonoa. Nyt laitoin loput siemenet esikasvatukseen ja kerrankin on kunnolla näkyvissä pikkutaimia. Tänään lapsen kanssa kylvämme auringonkukat: 'Pacino Gold' ja eräs matalien lajikkeiden sekoitus. Siemeniä löytyisi myös korkeisiin, 150-200 cm, auringonkukkiin, mutta en ole ihan varma jätämmekö ne kuitenkin vielä ensi vuoteen. Kylvöä odottelemaan jäävät ainakin avomaankurkut, kesäkurpitsat ja pavut, koska niitä en haluaisi tilanpuutteen takia kasvattaa pitkään sisällä.
Sinulla onkin jo paljon vihreää ikkunalla, ja montaa erilaista! Toivotaan, että pääset vielä jatkamaan puutarhassa ennen töiden alkua. Minäkin onnistuin varaamaan lomaviikon juuri tähän takatalven kohtaan.
VastaaPoistaVihreää on tosiaan sen verran, että juuri mietin millä ihmeellä tätä määrää taimia karaistaan, varsinkin kun ne eivät ole millään kätevillä alustoilla, jotka voisi vain nostaa ulos. :D Taitaa käydä niin, että ulos mennään myöhemmin suht pysyvästi, ellei näitä takatalvia tiedossa enemmänkin.
Poista(Jostain syystä tämä kommenttisi piti erikseen hyväksyä, vaikka mitään sellaista asetusta ei ole päällä. Erikoisesti toimii välillä tämä Blogger.)
Juu, ei ollut huhtikuu ihan sitä mitä oli tilattu. Jospa kevät lähtisi tästä etenemään normaalimpaan suuntaan. Kurkut, pavut ja kesäkurpitsat ajattelin itsekin kylvää vasta lähempänä toukokuun puoltaväliä. Jos vaikka siihen mennessä saisi osan kylmänkestävämmistä esikasvatuksista pois alta.
VastaaPoistaSinulla on komeat taimet kasvamassa. Mukavaa viikonloppua!