Kylmän pohjoistuulen ja hetkellisen takatalven jälkeen kevät on taas tullut takaisin. Tänään ehdin viimein siivota vesiaiheesta pois sinne syksyllä ja nyt keväällä päätyneet lehdet ja muut sälät. Tyhjensin altaan pohjiaan myöten ja keräilin kaiken ylimääräisen pois. Olen todella iloinen, että talven jäljiltä vesiaihe näyttää olevan yhä kunnossa ja - mikä tärkeintä - vesi pysyy siinä missä pitää.
Vesiaiheen täytön jälkeen odottelin hetken veden selkiämistä, jotta pääsin testaamaan varastosta löytynyttä pumppua. Olin nimittäin jo sännännyt tutkimaan netin pumppuvalikoimia, kun selvisi, että omassa varastossa olisi ylimääräisiä pumppuja puolison aiemmista chilikasvatuksista. Valitsin tehokkaimman, etsin sähköjohdon ja onnekseni pumppu toimi juuri kuten pitää. Viime vuoden lopulla totesin, että pumppu on pakko hankkia, jotta saan veden edes hieman kiertämään. Tämä toivon mukaan vähentää sekä veden leväytymistä että hyttysen toukkien määrää. Ajatuksena on myös tänä vuonna hankkia vesiaiheeseen hieman kasvillisuutta, sillä tässä asiasta viime vuoden yritelmät epäonnistuivat.
Narsissien ja helmililjojen lisäksi ruukuista löytyy tällä hetkellä myös orvokkeja. Poikkesin Kukkatalossa tomaatti- ja chilitaimien takia enkä voinut vastustaa kaupalla ollut orvokkitarjousta. Osa orvokeista pääsi etupihan amppeliin kaunokaisten tilalle, joille tämä viimeisin kylmä jakso oli liikaa. Tämä ei sinänsä haitannut, koska olin hankkinut kaunokaiset maahan istuttamista varten, jota paleltuneet lehdet eivät estäneet. Loput orvokeista ovat takapihan ruukuissa ilahduttamassa vasta heränneitä pölyttäjiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti