Hieman isompi projekti oli takapihan ison kiven "sammaloittaminen". Ensin laitoin kiven päälle etupihan niityn muokkauksista jääneitä kiviä sekä hiekkaa ja sen päälle Kekkilän viherkasvimultaa, jonka säkki oli toiminut kesän ajan mansikkakoison kasvualustana. Tähän istutin peittosaumayrttejä ja Raoulia australis-kasvia, jotka olivat tarttuneet mukaan alennusmyynnistä. En tiedä miksi sorruin ostamaan ne, kun kummankin talvehtiminen voi olla vähän niin ja näin. Väleihin istutin hieman vanamoa. Nyt kiven päällinen näyttää kivalta, mutta ensi kesänä oikeasti näkee mikä kasveista selviää talvesta. Lisäksi pitää selvitä myös pihassa viihtyvistä mustarastaista, jotka pöyhivät kaiken sikin sokin - lintujen takia ripustin kirsikoihin pari cd:tä, jotta kaikki kasvit eivät heti olisi kiven alapuolella sijaitsevassa vesiaiheessa.
Peittosaumayrtti
Raoulia australis
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti